40-v juhlat kotona – JUOMA- JA TARJOILUVINKIT TALVISIIN SYNTYMÄPÄIVIIN

by Beachhousekitchen

Yhteistyössä JUOMAVINKIN kanssa

Juhliako nelikymppisiä vai ei? Vaiko vasta viisikymppisiä? Mutta jos ei elä sinne asti, eli vastaus on KYLLÄ! Juhlitaan vaikka kolmevitosia, eletään hetkessä ja järjestetään juhlat aina kun mahdollista! Ei se mitään rakettitiedettä ole ja kun tekee hyvän suunnitelman ja lukee vaikka nämä kokoamani juoma- ja tarjoiluvinkit, niin pääsee aika hyvään alkuun!

Nämä nelikymppiset olivat kyllä hyvin ex tempore– heitosta ideansa saaneet ja järjestelyihin lähdettiin juuri ennen joulua ja joululomareissua. Osan tarjottavista tein etukäteen pakastimeen ja muu hoitui hyvällä suunnittelulla, vaikkakin pienoisella paniikilla! Olihan meillä aikaa vain pari päivää hoitaa kauppaostokset, juhlajärjestelyt sekä kokkaukset kotiinpaluun ja itse juhlapäivän välillä – joka ajoitettiin sopivasti uudenvuoden aatoksi. Kaksi juhlaa samoilla järjestelyillä, otin haasteen vastaan.

Haasteita toi todellakin myös se, että talvella isompikaan piha tai terassi eivät oikein pääse käyttöasteille, jonne juhlaväen olisi kiva levittäytyä, joten vieraiden oli siis mahduttava sisätiloihin. Maksimi 25, laskimme ja aikuisia oli lopulta se 20 (ajalla 18-01) ja kymmenkunta lasta. Lapsille olimme järjestäneet yläkertaan oman pöydän tarjoiluineen sekä leluja/leikkejä esille. Jätimme myös kutsumatta pitkämatkalaiset ja sukulaiset, sillä joulumatkallamme tapasimme suurimman osan heistä. Kutsussa painotimme rennon letkeätä juhlamieltä, ei asukoodia, eikä lahjatoivetta – lapset olisivat myös tervetulleita ja juhlat päättyisivät yöpalaan uuden vuoden ilotulituksen jälkeen.

Paljon puhutaan siitä, kuinka juhlien järjestäminen on nykyään hankalaa juuri sen takia, että ajankohta pitää sopia kuukausia aiemmin, eikä koskaan ole paras aika kaikille. Menimme sillä kärjellä, että ne tulevat jotka pääsevät, eikä siitä oteta paineita. Eli tässä kooste rennoista juhlistamme ♥

PITOPALVELU VAI OMIN KÄTÖSIN?

Kun päätös juhlista oli tehty ja suunnilleen arvioitu osallistujamäärä, alkoi menun suunnittelu. Mikäs parempi ja testatumpi reseptien lähde kuin se oma blogi ja sieltähän tuli pöytään monta suosikkia! Näitä mietimme tarjoilun suhteen:

Onko vierailla allergioita tai ruokarajoitteita? Koska valmistan muutenkin kaiken laktoosittomana ja koska vieraissa ei ollut keliaakikkoja tai allergisia, niin se hieman helpotti suunnittelua. Kasvissyöjiä löytyi, joten pääosin kasvis-ja kalalinjalla mentiin.

Kylmiä tarjottavia vai lämpimiä? Sekä että. Uunista nostettiin suoraan lämmintä pöytään, mutta ei sellaista, joka olisi jäähtymisestä pillastunut. Erilaiset suolaiset piirakat on aina toimiva vaihtoehto, ne voi syödä myös jo jäähtyneinä, eikä tarvitse huolehtia lämpötiloista. Koska niin pidämme alkupaloista ja pikkusyötävistä, niitä oli runsaasti tarjolla alkukuohuvan kanssa.

Erikoisuuksia ja eksotiikkaa vaiko tuttuja ja turvallisia? Molempia. On kutkuttavaa laittaa tarjolle sellaista mitä ei ihan joka päivä saa. Juustolautaselle olimme Tuomaan joulumarkkinoilta hankkineet mm. juustoja, joiden ympärille syntyi tarinaa ja keskustelua – pienimuotoisen juustotastingin saimme erikoisemmilla mauilla, esim. ginillä ja chilillä maustetut Jukolan juustot maistuivat hyvin! Tarjoile siis sellaisia herkkuja, joita kenties vieraat eivät muualla saa tai niihin niin usein törmää. Aiemmista juhlistamme oppineena, meillä on aina aitoja karjalanpiirakoita ja munavoita, ne maistuvat vaikka fiinimmissäkin pippaloissa. Tällä kertaa karjalanpiirakat olivat äidin tekoa ja ne oli tehty pakkaseen hyvissä ajoin. Toki aina stressitaakkaa helpottaa kun käyttää omaa bravuuria tai aina toimivaa reseptiä.

Näyttävää mutta helposti ja nopeasti. Juustolautanen hedelmineen, hilloinen ja kekseineen on aina näyttävä ratkaisu ja se voi olla lämpimässä useita tunteja. Pavlovakakku on myöskin hienon näköinen juhlapöydässä – ja hyvin vähällä vaivalla valmistuva! Suklaa-popcorn kakku tuli valmiina ajan säästämiseksi.

Tee valmiiksi etukäteen mitä pystyt ja pakasta. Itse leivoin tomaatti-pesto-juustoquicheja (ohje alla), jotka pakastin ja ne sulivat parissa tunnissa esille laitettavaksi. Samoin leivoin etukäteen saaristolaisleipää omalla ohjeella, pakastin ja juhla-aamuna otin leivät sulamaan. Hieman kohmeisina leikkasin parin millin ohuita siivuja ja “kuivatin” 200-asteisessa uunissa saaristolaiskekseiksi, joihin tuli louhimousse- ja mätipäällinen (tuorejuusto-kurkku versio kasvissyöjille).

Turvaudu valmiisiin ja hyviksi koettuihin ruokavalmisteisiin. Tomaatti-vuohenjuusto-levypiiraan pohjaksi käytin valmista lehtitaikinaa ja lasten pöydän minipizzat olivat kaupan pakastealtaasta. Samoin pavlovaan tulleet marenkilevyt olivat kaupasta. Kokosin pavlovan kahdesta isokokoisesta marenkilevystä ja täytteeksi tuli vaahdotettua vaniljavispiä, kinuskikastiketta sekä raastettua suklaata. Päälle mansikoita, ananaskirsikoita ja suklaata koristeeksi. Maailman helpoin kakku!

MUITA KÄYTÄNNÖN VINKKEJÄ

  • Foliopalloilla saa hetkessä juhlan tunnun! Foliopallot voi hakea jo paria päivää aiemmin, samoin kukat.
  • Quick fix -pöytäliina: valkoinen lakana ja kalaverkko.
  • Järjestele laskutilaa lautasille ja laseille, eli tasot mahdollisimman tyhjiksi ennen juhlia.
  • Järjestele myös niin, että tuoleille on tilaa ja istumapaikkoja on tarpeeksi.
  • Tee musiikkilista valmiiksi ja anna soida ♥
  • Tarvitseeko ohjelmaa? Meillä nelikymppisten teemana oli hyvä “ruoka, juoma ja seura“, totta puhuen en edes muistanut miettiä, olisiko tarvittu ohjelmaa, hyvä niin, sillä vieraat viihtyivät muutenkin pitkälle puoleen yöhön.
  • Kuvia ei koskaan muista/ehdi ottaa, joten unohda valokuvaus ja liika sometus, NAUTI vieraiden kanssa keskusteluista ja juhlapöydän antimista ♥ Parhaimmat juhlat ovat yleensä ne, joista on vähiten kuvamateriaalia…

JUOMATARJOILU

Itse pidän siitä, että juhlien juomatarjoilussa on jokin punainen lanka ja juomat hyviksi koettuja ja valikoimaa riittää jokaiseen makuun. Meillä alkoholillisten juomien lisäksi tarjolla oli paljon erilaisia limonadeja, kuplavettä sekä lapsille pillimehuja. On myös kiva, että esim. puna- ja valkoviinit ovat samaa laatua kautta illan, eli eivät mene juomat sekaisin jos lasia täyttää.

  • Alkumaljana Jacob’s Creekin Chardonnay Pinot Noir Brut, “laatuvalinta jokaiseen juhlaan” ja ko. kuohuva on muuten Australian suosituin ja myydyin viini!
  • Punaviininä keskitäyteläinen Jacob’s Creekin Organic Shiraz Cabernet 2018, joka on hyvä yleisviini ja jo hinnankin (10,99€) puolesta kukkaroystävällinen juhlatarjoiluihin.
  • Valkoviininä saman valmistajan kevyen hedelmäinen ja paahteinen Jacob’s Creek Organic Chardonnay, kuivan raikas makupari erityisesti mädille ja kaloille sekä juustoille.
  • H-hetkellä juuri ennen vuoden vaihtumista tarjosimme juhlaväelle kotimaisista mustikoista valmistettua purppuraista Valkian kuohuvaa! Valkoiset kauniit pullot sopivat hyvin juhlien katseiden vangitsijaksi, eikös?

P.S. Koska juhlissa pitää olla aina joku hauska nostalginen veto tai ylläri, laitoimme esille myös Suomi-viinaa. Pienen pieni snapsi maistui kyllä näiden mätileipien kanssa!

40-V JUHLAMENU

alkupalat

tomaatti-pesto miniquichet (ohje alla)

lohimoussea ja mätiä sekä

tuorejuustoa ja mummon kurkkua saaristolaisleivällä

lasten pöydässä: viinirypäle-juustotikkusia ja minipizzoja

buffetpöytä

kreikkalaista salaattia, tsatsikia ja focaccialeipää

vuohenjuusto-tomaattipiirakkaa

karjalanpiirakoita ja munavoita

juustolautanen:

juustoja esim. briejuustoa, aurajuustoa ja pippurituorejuustoa, omena-inkiväärihilloketta, viikunahilloa, paholaisen hilloa, tomaattista hummusta, keksejä, marjoja ja hedelmiä

yöpalaksi

lampaan kebabilla täytetyt itse tehdyt lihikset

hodaripuffa

makeaa

popcorn-suklaamoussekakku (Rulla catering)

mansikka-kinuski pavlova

konvehteja

Tulosta resepti
Annoksia: 65-75 kpl
Nutrition facts: 200 calories 20 grams fat

Ainesosat:

TOMAATTI-PESTOQUICHET (n. 60 kpl)

Pohja:

200 g voita

3 1/2 dl  vehnäjauhoja

1 dl hienoksi raastettua juustoa

1 dl kylmää vettä

Täyte:

1 1/2 dl vahvaa hienoa juustoraastetta

2 dl kermaa

2 kananmunaa

3 rkl pestokastiketta

mustapippuria ja ripaus suolaa

lisäksi

200 g kirsikkatomaatteja ohuiksi siivutettuna 

(100 g mozzarella/fetajuustoa)

koristeluun

basilikaa

 

Ohje:

  1. Tee pohjataikina ensin jääkaappiin tekeytymään. Nypi voi ja jauhot ja lisää juustoraaste. Tarpeen mukaan lisää kylmää vettä jotta saat aikaan kiinteän taikinapallon. 
  2. Sekoita täytteen ainekset keskenään. Itse käytän surutta sauvasekoitinta, jotta täyte  olisi tasaista, melkein juoksevaa, helpompi kaataa minikokoisiin taikinakuppeihin.  Lisää silputut aurinkokuivatut tomaatit vasta lopuksi täytteeseen.

  3.  Painele taikina ohuelti "kupiksi" muottiin, kaada nokkakannulla täyte kuppiin, jätä pieni vara kirsikkatomaattisiivulle ja laita heti uuniin. Joskus olen laittanut murusen feta-tai mozzarellajuustoa kullekin quichelle, mutta ei ole välttämättömyys. 

  4. Paista 200 asteessa n. 7-10 minuuttia uunin tehoista ja miniquichejen koosta riippuen.

Lue nämäkin

14 Kommenttia

MaijuS 27/02/2020 - 09:54

Ihanat tarjoilut ja kattaukset, niin kauniit juhlat ollut sinulla <3 Omat nelikymppiset olisi ensi vuonna, ja juuri tätä pohdintaa pitääkö juhlat vai ei olen vähän käynyt.

Vastaa
Beachhousekitchen 01/03/2020 - 12:19

Olen itse tullut siihen tulokseen, että kannattaa ehdottomasti juhlia & järkätä kivoja kohtaamisia kavereille ja sukulaisillekin!Aina ei tarvitse mennä työläimmän kautta, vaan voi oikaista, ettei tule liikaa stressiä ; )

Vastaa
Nanna 22/02/2020 - 00:31

Piti oikein tiirata, että miten sä sitä kalaverkkoa käytit…😉Juhlia kannattaa aina pitää ja kiitos ja kumarrus kaikille niille, jotka niutä vielä jaksavat järjestää ( saatanpa lukea itsenikin niihin…) Nämä kekkerit olivat maistuneet ainakin minulle! Hyvä Heli!

Vastaa
Beachhousekitchen 24/02/2020 - 11:58

Hih, kalaverkko oli vain lätkäisty lakanaliinan päälle! Nyt on tullut taas sellainen valaistuminen ja into järkätä juhlia, kun aika harva niin tekee ja vaikka se on aina työlästä, niin onko mitään ihanampaa kuin tavata ystävät hyvän ruoan ja juoman äärellä : )

Vastaa
Tiia 20/02/2020 - 17:58

En vaan kestä, näyttää niin herkulliselta kaikki ja just omaan makuun. Tuo kakku on yksi lemppareita, mutta ikinä en ole itse rohjennut tehdä. Niin upea kiiltokin kinuskissa.

Onnea vielä sinne ja ihanaa viikon jatkoa Heli. <3

Vastaa
Beachhousekitchen 24/02/2020 - 11:59

Kiitos <3 Juhlista jää niin kiva mieli vuosiksi, siksi onkin kiva järjestää & koota yhteen läheisiä!

Vastaa
Suvi Cederberg -blogi 20/02/2020 - 08:47

Ex tempore -juhlat voivat olla aivan yhtä ihanat ja ikimuistettavat kuin sellaisetkin, joita on valmisteltu (ja monesti myös stressattu…) kuukausia etukäteen. Kun aikaa ei ole liiaksi, tulee keskityttyä olennaiseen.
Mukavaa loppuviikkoa sulle <3

Vastaa
Beachhousekitchen 24/02/2020 - 12:00

Olet niin oikeassa, eipä ehtinyt pahin stressi iskeä kun aikaa ei murehtimiseen jäänyt, heh!

Vastaa
Taru 20/02/2020 - 07:34

Huikeat juhlat teillä, ja voi että mitä herkkuja <3 Pitääkin tästä lähteä hakemaan aamiasta työpaikan kahvilasta 😀 Iloa viikkoon ihana!

Vastaa
Beachhousekitchen 24/02/2020 - 12:00

Ihanaa viikkoa sinnekin! Kivoja muistoja näistä jää <3

Vastaa
Tuuli - Lumo Lifestyle 19/02/2020 - 20:34

Onnea nelikymppiselle! Varmasti ollut upeat juhlat.

Järjestin yllätyssynttärit neljällekymmenelle miehen nelikymppisiin. Juonessa mukana olleet ystävät veivät hänet iltapäiväksi puhaltamaan lasia ja kotiin päin tullessa viestittelivät missä olivat tulossa. Pikkuisen olin yliarvioinut oman ehtimiseni, onneksi silloinen työkaveri tuli auttamaan ja saimme kuin saimmekin kaiken valmiiksi ajoissa.

Hänen viisikymppisikseen järkkäsinkin päivän matkan Kööpenhaminaan ja seuraavaksi illaksi ylläri-illallisen kavereiden kanssa ravintolaan, jossa ystävä on ravintolapäällikkönä. Pääsin vähän helpommalla.

Vastaa
Beachhousekitchen 24/02/2020 - 12:02

Vautsi, mitä ylläreitä!
Joskus on aika isommille juhlille ja joskus taas pienemmällä kokoonpanolla tulee ikimuistoiset juhlat!
Tässä on vuosien aikana oppinut sen, että ei enää aliarvioi tuntien määrää vaan tekee niin paljon valmiiksi kuin ennalta pystyy ; )

Vastaa
Outi 19/02/2020 - 18:26

Onpa ollut ihanat tarjottavat, kivan monipuoliset! Parin vuoden päästä meillä vähän isommat juhlat kun mies täyttää 50, joten vielä on aikaa miettiä tarjottavia. Tosin minähän täytän kohta 45v 🙂
Herkullista loppuviikkoa sinulle ihana Heli <3

Vastaa
Beachhousekitchen 24/02/2020 - 12:03

Teille on tulossa hauskoja juhlia <3 Kyllä mä taidan juhlistaa sitten muutaman vuoden päästä omia 50-kymppisiä, varmaankin jollakin kauneus & hemmottelu-kärjellä!

Vastaa

Kommentoi