Pressitapahtuma: Juomavinkin pikkujoulut
Juhlakausi vai pitäisikö sanoa pikkujoulukausi aloitettiin jo muutama viikko sitten vauhdikkaan Insomnia Show & dinner -elämyksen tahdeissa – nyt vuorossa oli Pernod Ricard Finlandin ja Juomavinkin järjestämä pikkujoulujuhla ja tasting omille vaikuttajilleen. Ilmoittauduin heti pariin kiinnostavaan maistelutilaisuuteen, sillä juuri niistä löytyy aina uusia suosikkeja, joko rypälemakuja tai viinimaita omiin juhliin tai viinikaappiin.
Viineissä olen eniten mieltynyt kuohuviin/samppanjoihin sekä punaviineihin, olen kuitenkin uskaltautunut kokeilemaan myös valko- ja roseeviinejä, viime kesän yksi suosikeista, eli Jakob’s Creekin Le Petit Rosé löytyi juuri Pernod Ricardin upealla kattoterassilla pidettyjen sadonkorjuujuhlien kautta.
KUOHUVIINITASTING JA OMAT SUOSIKIT
Juhlakauden kuohuvat ja samppanjat– tasting oli jokaista paikkaa myöten täynnä ja mielenkiintoinen setti (6 eri kuplivaa) juhlakauteen sopivia juomia oli valittu maisteluun Juomavinkin edustamilta merkeiltä.

Vasemmalta oikealle lähtekäämme maistelemaan!
- Castillo de Molina Brut Cuvée. Palkituista puna- ja valkoviineistään tunnetun Castillo de Molina -perheen Brut Cuvée -kuohuviini on tyylikäs ja miellyttävä kokonaisuus, joka sopii erinomaisesti mereneläville ja cocktail-paloille. Pirteän hedelmäinen aperitiivi. Kolmen rypäleen viini on juuri omaan makuun sopivan kuiva, silti miellyttävän sitruksinen ja jopa trooppisen hedelmäinen. Sijoittuu hintaluokkaan 12-13 €, loistava hintalaatusuhde. Tästä tuli uusi suosikki kippistelykuohuviiniksi!
- Zonin Prosecco Brut. Erittäin kuiva ja päärynäinen prosecco on Italian suurimpien viinituottajien joukkoon kuuluvan ja jo vuodesta 1821 lähtien viiniviljelystä elantonsa saaneen Casa Vinicola Zoninin perheyrityksen tuote. Tämä mineraalinen prosecco (hinta 13,99 €) jäi jälkeen maussa ja intensiteetissä edelliselle, ei ehkä jää omaksi suosikikseni tai sille pitää antaa toinen mahdollisuus.
- Campo Viejo Reserva Cava Brut. Penedeksen alueella valmistettu ja 18 kuukautta kypsytetty cava on helposti tunnistettava ja aika mutkaton pari tapaksille ja kevyille alkupaloille, juhlien skoolailumaljaksi se edullinen vaihtoehto (10,69 €).
- Gisselbrecht Crémant d’Álsace Blanc de Noirs Brut. Elegantti Pinot Noir -rypäleistä samppanjamenetelmällä valmistettu erittäin kuiva ja kevyen paahteinen jakaa mielipiteitä, itse pidän kovasti samppanjamaisista crémanteista ja tämä oli miellyttävän laadukkaan makuinen kuohuviini (16,99 €).
- Mumm Cordon Rouge Champagne Brut. G.H. MUMM -samppanjatalon tunnetuin ja kolmen rypäleen tuotos oli pelkkää kehujen sinfoniaa jo ensimmäisistä kuplista saakka. Erittäin kuiva, aprikoosinen ja raikas samppanja on varmasti se juhlakauden hienoin tunnelman nostattaja – ehdottomasti oma suosikkini kaikista kuudesta! Kohtuullinen hinta (39,99 €) tekee siitä myös varteenotettavan lahjan hyviä makuja arvostavalle.
- Mumm Champagne Le Demi-Sec. Makeahko ja pehmeä Le Demi-Sec on ehdottomasti se oikea valinta juhlaville jälkiruoille. Sellaisenaan hieman liian sokerinen omaan makuun, mutta juuri aterian päätteeksi sopivan hunajainen jälkiruokaviini. Hinta sama kuin edellisellä.
Loistava tasting – kiitos pitäjille♥ Kuohuviini tai samppanja sopii todellakin juomaksi läpi aterian ja toimii laajan makurepertuaarin kanssa.
Näiden kuplien jälkeen oli aika suunnata pikkujoulupöytään, joka oli koottu tapashenkisesti ja tarjolla oli tietysti tuota omaa suosikkiani eli Mumm Gordon Rouge Brutia – täydellistä!
Tässä vinkkiä juhlakauden nopeasti koottavaan tapaspöytään, ostoslistalle:
- vihreitä ja tummia viinirypäleitä
- kirsikkatomaatteja
- oliiveja
- 4-5 eri juustoa (esim. Brie, Gorgonzola, Gouda, Appenzeller + pehmeä tuorejuusto)
- viikunahilloa tai muuta juustoille sopivaa hilloketta
- leikkeleitä: salamia ja ilmakuivattua kinkkua
- 1-2 eri suolaista crackeria tai leipää
- koristeeksi yrttejä esim. rosmariinia
P.S. Monet näistä juomista saa kauniissa lahjapakkauksissa, kyllä kelpaa, eikä jää varmastikaan avaamatta ♥
8 Kommenttia
Tämä tapahtuma näyttää niin ihanalta, nyt oikein harmittaa ja nyt tuli janokin 😀 Ihania muistoja syksyltä.
Ihanaa viikonloppua <3
-Peggy-
Oi noissa tiloissa on piisannut naurua & mukavia kohtaamisia tänäkin vuonna! Oltaisiinpa nähty, mutta toivottavasti pian <3
Jos jostain tykkään, niin kuplivasta ja voin todellakin nauttia koko aterian ajan ja mihin hetkeen vaan sopii. Viinit on jääneet vähälle, mutta kuplat maistuu aina.
Aivan mielettömiä kuvia Heli.
Ihanaa viikon jatkoa. <3
Ihanaa alkanutta uutta viikkoa! Oma motto nykyään on, että laadukkaampaa mutta vaikka vain lasillinen ; )
Hyvältä näyttää. Vieläkin muistelen tuota kattoterassilla vietettyä päivää ilolla.
Mukavaa iltaa sinulle Heli <3
Helsingin upein kattoterassi grilleineen, oi nam ne elokuun ruokamme <3
Herkulliselta näyttää! Nyt kyllä harmittaa, kun en päässyt, mutta loka-marraskuu on ollut aika jäätävää kyyiä töissä.
Oli kyllä viimeisen päälle pikkujoulut & juhlatarjottavat!